tiistai 26. elokuuta 2014

Haluan päästää itseni "kahleista"


Koin pakottavaa tarvetta kertoa itsestäni, tästä blogista ja toisesta blogistani ( Kynsitaideblogi ) tähän alkuun. Kyllä, kuva on ihka omasta pärstästäni. Olen vähän reilu parikymppinen naisenalku, joka hullaantui kynsitaiteeseen vuonna 2009, myös meikkaaminen ja muu kosmetiikka on aina kiinnostanut. Olen nyt viime kuukausina koettanut potkia itseäni takamukseen, jotta saisin kynsiblogiini kirjotettua blogitekstin, eikä siinä ongelmaa olisi, mutta jotenkin ei vaan inspiroi itse kynsien tekeminen. Harmitus iskee, kun koen blogin pitämisen mieluisaksi, mutta ei ole mistä kirjoittaa. Tästä syystä päätin aloittaa uuden blogin, johon voin kirjoittaa mistä vain.

Elämäni itsessään on sen verran tylsää, että siitä tuskin kuulette paljoakaan. Selailin eilen miltei koko päivän erilaisia "lifestyle" blogeja, joissa kovasti oli kaikenlaisia matkakuvia ja muuta jännää, sitä en teille valitettavasti voi tarjota, en ole koskaan käynyt Viroa kauempana.  En edes halua nyt sanoa, että tämä on kosmetiikkablogi. Tai kynsiblogi. Tai oikeastaan yhtään mikään blogi, ehkä sitten se lifestyle blogi mikäli joksikin on pakko luokitella? Blogissa tullaan näkemään ainakin kynsiä, amatööri meikkailua, tuotearvioita ja eräs karvapallo. Karvapallon nimi on Lyyski, jota kuitenkin kutsutaan Lykeksi. Hän on koira, tarkemmin jackrussel-cairnterrieri mix, joten mikäli sinusta löytyy koirarakkautta pysy kuulolla, tai no silmät auki.

Voisin hieman kertoa myös itsestäni tarkemmin. En ole kouluttautunut kosmetiikan pariin, suoraansanoen olen ylioppilas, joka on jumittunut välivuosien pitoon. Niitä on nyt kolmas alkamassa. Voisin sanoa että olen jumittunut R-Kioskin täti. Kuulostaa melko karulta, mutta totta se on. En tiedä mikä minusta tulee isona. Asun karvapallon ja poikaystäväni kanssa kivassa, mutta kovin keskeneräisessä kerrostalo asunnossa. Keskeneräisellä tarkoitan mattojen puuttumista, karmeita väliaikaisverhoja ja tyhjää tilaa. Onhan meillä kaikki tarpeellinen kalusto yms. paljon muuta, mutta vuoden projektina on nyt ollut itse se kuuluisa sisustaminen. Ehkä sitten kun saamme vihdoin aikaiseksi edes jotakin niin niitäkin saattaa täällä blogissa vilahdella. Sen näkee sitten.

Lyke inhoaa sadetta ja märkää turkkia.

Fiilis on loistava, ideoita riittää pitkäksi aikaa. Toivottavasti fiilis välittyy teillekin asti! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! ♥